Eksyin katsomaan ja kuuntelemaan ajatuksen kanssa kyseisen ryhmän tuotantoa youtubesta, ja onhan tämä helvetin kovaa. Kansainvälistä huipputasoa tuohon aikaan kaikin puolin. Tuotantoarvot kohdallaan sekä videossa että musiikissa, ja taiteellisestikin omalla tasollaan monessa suhteessa. Harvemmin sanon näin, mutta tuohon aikaan asiat oli paremmin ainakin musiikin saralla Suomessa.
Nelonen median aikakaudella vaikuttaisi että koko Suomen musiikkikenttä koostuu lähinnä Vain Elämäästä, ja Emma-gaalan suhmuroinnitkin kertovat siitä karua kieltään. Bomfunkin jälkeen youtube tykittelee mm. Darudea ja Waldoa, jotka nekin on maailmalla tunnettuja ja tunnustettuja artisteja. Kuinka moni nykyisistä Emmagaalalaisista sitä on? Kyllä on ajat muuttuneet nopeasti, ja paskempaan suuntaan.
Toinen vielä tänäkin päivänä mietityttävä aihe on Matti Nykäsen äkillinen poismeno eilen aamulla. Yllättävän kova isku se oli, vaikken itsekään edes nykäsen hyppyvuosien aikaan vielä varsinaisesti tajunnut mistään mitään. Lapsuudessa kuitenkin Nykäsen ansiot tiedettiin, ja ne tullaan aina muistamaankin. Äkillinen kuolema yllätti toden teolla, ja tuntuu vieläkin epätodelliselta että monella tapaa elämänsä iskussa olleen miehen aika tuli nyt täyteen.
Käväisin Twitterissä ensimmäistä kertaa suru-uutisten jälkeen, ja totta kai siellä oli jo tietyt somerpersoonat tanssimalla haudalla, ja/tai rypemässä ylemmyydentunnossaan. Mainittakoon nyt ainakin Kivi ja Auvinen näistä tunnetuimmista. Tämä on yksi syy miksi aloin edes blogaamaan. Koska vittu että vihaan somea. Tai no en somea suoranaisesti, mutta päätä raavituttaa kyllä miten idiootteja jotkut ihmiset siellä osaavatkin olla. Oma ego on ilmeisesti paisunut niin mahtavaksi, että täytyy pyrkiä erottautumaan rahvaasta mollaamalla vastikään edesmennyttä kansainvälistä urheilusankaria ja kansakunnan suursuosikkia. Sydämellinen, maanläheinen ja hieno mies, jonka lentävät lauseet säilyvät ikuisesti, ja joka on jättänyt merkkinsä koko kansakunnan sieluun. Lepää rauhassa kuningaskotka. Elämä on laiffia, eikä kukaan pääse hautaan asti tekemättä virheitä.
Toista maata on nämä päivästä toiseen myrkyllistä paskaa macbookeillaan twiittailevat negatiivisuuden lähettiläät. Blogaamisen aloittamisen toinen tarkoitus, eli sydämen purkaminen internetiin, myöskin näköjään toimii. Kun pääsi vähän valittamaan sosiaalisen median paskuudesta nimettömään blogiin, jota kukaan ei edes lue, helpotti se kummasti oloa, eikä tee yhtään mieli lähteä vittuilemaan asianomaisille twitterissä, vaan voin hyvillä mielin kohauttaa olkiani ja jättää heidät oman egonsa ja negatiivisuutensa pauloihin. Hävetkää.
Nimimerkin Takaa 